Tänä aamuna kun lähdin töihin, jäivät kummatkin kollikissapojat omiin nukkumapesiinsä makaamaan rauhallisena, niinkuin useimpina aamuina käy. Sitä ennen Miuku oli tietysti koittanut vakuutella minulle ettei kannattaisi ollenkaan mennä sinne töihin tänään. Aina kun alan pestä hampaita ja pukeutua, se tulee kiehnäämään ja maukumaan jalkoihini, ottaa katsekontaktia ja tahtoo syliin. Voi kun olisikin valinnan varaa, niin tokihan silittelisin rakkaita kisuja kaiket päivät. Mutta eipä auta.

Miuku on tällä viikolla joka aamu herättänyt minut klo 06:55, täsmällisesti kuin englantilainen miespalvelija. Se tulee tyynylle puskemaan ja kehräämään, ja jos en jaksa heti nousta, se alkaa pelata tassupalloa kaikilla esineillä joita yöpöydälläni sattuu olemaan. Noustuani ylös ja mentyäni olohuoneeseen tulee Pörri juoksutassua minua vastaan, puskien ja kehräten sekin. Sitten menemme laittamaan aamupalaa pojille.

Pörrillä on hurmaava tapa välillä havahtua kesken unien, ja suorastaan hätääntyneen pikaisesti pompata pesästä ylös, sanoa korkealla äänellä kurrrr? ja tulla olohuoneen tietyn lipastonlaatikon luokse, jossa säilytetään sen lempiraksuja. Sitten se syö ehkä 5-15 kpl raksuja, mieluiten kädestä. Ruokahalun kiihkeydestä voisi luulla, että Pör olisi ollut nälässä päiväkausia, mutta sangen nopeasti massu tuntuu täyttyvän. Sitten jaksaakin venytella, vaihtaa kerän suuntaan ja vaipua uudestaan Höyhensaarille.