Kissanpalvelijalla on riittänyt hommia, kissojen tarpeista huolehtimisen ohella. Kaksi työtä ja opiskelut ovat estäneet kirjoittamasta blogiin. Nyt lävähtääkin kostoksi melkoinen maratonikirjoitus, jos muistetaan, että yksi kuva vastaa tuhatta sanaa.

Yli viikon on nyt Feliway ollut käytössä. Mielestäni muutos on selvästi havaittava. Kollit ovat jotenkin leikkisämpiä keskenään kuin ennen, mutta suhtautuminen ihmisiin on oikeastaan muuttumaton. Tosin ainakin kerran viikon aikana on ollut tappelu, kunnon mättöä ja kirkunaa. Muutakin nahinaa on vähän ollut, mutta en varmasti osaa sanoa, onko kyseessä ollut leikki vai tosi. Joitakin ihan selkeitä leikkimielisiä painimatseja on ollut, kumpikaan ei murise, sähise eikä mourua, korkeintaan nouseva krrrr saattaa kuulua. Se lienee varma merkki kissojen leikkimielisistä aikeista.

Viikonloppuna kissat keksivät Tosi Kivan leikin. Siinä kissa nostaa tassulla hieman maton reunaa, jonka jälkeen kaivautuu kokonaan sen alle. Maton alla onkin tosi hyvässä piilossa, ja sieltä voi vaania leluhiiriä ja toista kissaa. Homma toimii myös niin, että toinen kissa tuijottaa silmä kovana maton alle piiloutuneen kaverinsa liikkeitä, valmiina hyökkäämään kimppuun heti seuraavasta äkkinäisestä liikkeestä. Tässä tyylinäytettä kissoilta:

11341.jpg

11342.jpg

Niin... turha varmaan selitellä, että kyllä minä olin edellispäivänä kämpän imuroinut. Uskokaa tai älkää, niin nuo karvatupot tulivat päivässä. Molemmissa kuvissa maton alla luikersi Pör, joka ensin keksi tuon mukavan leikin. Miukukin kyllä möyri mattojen alla, mutta enemmän se tykkäsi Pörrin vaanimisesta. Yhden kerran oli vähän tappelunuhkaa ilmassa, kun Miu hyökkäsi maton alla olevan Pörrin kimppuun, ja katsoin parhaaksi mennä itse erotuomariksi.

Leikin jälkeen otettiin tilanne ihan levon kannalta. Näin Pör:

11344.jpg

Ja tässä Miu (kuulemma kamera lisää 5 kg?):

11343.jpg

Muutaman kerran viikon aikana nähtiin ihmeteltävänkin sopuisia tilanteita, ei sentään yhdellä kerällä nukkumista tai kaverin päänupin pesua, mutta näinkin lähekkäin oleminen on jo suuri edistys tilanteeseen:

11345.jpg

Miu on muutaman kerran yrittänyt mennä Pörriä pesemään, mutta Pör ei luota Miukuun, ja lähtee tilanteesta pois tai huitoo tassullaan Miun loitommalle. Ehkä tämä kuitenkin iloksi vielä muuttuu. Pääasia, että kollit voivat tulla toimeen samoissa tiloissa ilman jatkuvaa tappelua.