Eräs ystäväni vihjaisi, että monille hänen tuntemilleen kissoille
maittaa porsaan sydän, ja niinpä kokeilin, söisivätkö meidänkin
kollikisut sitä. Onneksi ei ollut kuin noin euron hukkaostos. Edes Pör,
joka normaalisti on innokkaampi lihansyöjä kuin Miu, ei tutustunut
possun sydämeen varovaista haistelua ja kielellä lipaisua enempää. Ei,
vaikka sitä tarjosi oma naispalvelija kädestään. Miu nuuhkaisi omasta
mielestäni herkullisimman näköistä palaa, minkä jälkeen laittoi
peruutusvaihteen päälle ja poistui keittiöstä etutassujaan
pöyristyneenä ravistellen.
Sen sijaan naudan paisti kelpaa. Varsinkin Pörri ahmii sitä hirmuisia
määriä, mikä onkin meidän hoikalle pojallemme erittäin suotavaa.
Miukukin syö paistia, jos se on riittävän pieninä palasina. En tiedä,
aristaako se hampaitaan eikä siksi halua raadella isoja lihanpaloja,
vai onko se vain tottumuskysymys. Purkkimuona ja raksuthan ovat melko
pieniä, ja niitä Miu mieluiten tuntuu syövän. Pitää tarkkailla
hammastilannetta.
Heti paistin syömisen jälkeen Pör tuntuu
saavan valtavasti energiaa. Eilen se säntäili ympäri kämppää, ja
minulle tuli mieleen seinien, katon ja lattian välillä sinkoileva
squash-pallo, jonka joku on paiskannut kovalla vauhdilla menemään.
Sillä erotuksella tietenkin, että mikään pallo ei osaa loikata niin
elegantisti kiipeilypuuhun kuin Pör.
Kunnon liharuoasta
saadun energian voivat kissat käyttää vaikkapa toistensa jahtaamiseen
(ei niin suositeltavaa minun mielestäni) tai lelujen höykyttämiseen
(parempi vaihtoehto). Nykyään kisujen ehdoton lempilelu on
vaaleansininen matonkuteenpätkä. Ihan tavallista, puuvillatrikoosta
tehtyä matonkudetta. Se on molemmille kissoille ihan vastustamaton
saalis, ja sitä on mukava pyydystää myös peittojen ja mattojen alta.
Etenkin Miuku leikkii niin antaumuksella, että oikein itseäkin alkaa
pelottaa. Tehokas peto!
torstai, 1. syyskuu 2005
Kommentit