Eräs ystäväni vihjaisi, että monille hänen tuntemilleen kissoille maittaa porsaan sydän, ja niinpä kokeilin, söisivätkö meidänkin kollikisut sitä. Onneksi ei ollut kuin noin euron hukkaostos. Edes Pör, joka normaalisti on innokkaampi lihansyöjä kuin Miu, ei tutustunut possun sydämeen varovaista haistelua ja kielellä lipaisua enempää. Ei, vaikka sitä tarjosi oma naispalvelija kädestään. Miu nuuhkaisi omasta mielestäni herkullisimman näköistä palaa, minkä jälkeen laittoi peruutusvaihteen päälle ja poistui keittiöstä etutassujaan pöyristyneenä ravistellen.

Sen sijaan naudan paisti kelpaa. Varsinkin Pörri ahmii sitä hirmuisia määriä, mikä onkin meidän hoikalle pojallemme erittäin suotavaa. Miukukin syö paistia, jos se on riittävän pieninä palasina. En tiedä, aristaako se hampaitaan eikä siksi halua raadella isoja lihanpaloja, vai onko se vain tottumuskysymys. Purkkimuona ja raksuthan ovat melko pieniä, ja niitä Miu mieluiten tuntuu syövän. Pitää tarkkailla hammastilannetta.

Heti paistin syömisen jälkeen Pör tuntuu saavan valtavasti energiaa. Eilen se säntäili ympäri kämppää, ja minulle tuli mieleen seinien, katon ja lattian välillä sinkoileva squash-pallo, jonka joku on paiskannut kovalla vauhdilla menemään. Sillä erotuksella tietenkin, että mikään pallo ei osaa loikata niin elegantisti kiipeilypuuhun kuin Pör.

Kunnon liharuoasta saadun energian voivat kissat käyttää vaikkapa toistensa jahtaamiseen (ei niin suositeltavaa minun mielestäni) tai lelujen höykyttämiseen (parempi vaihtoehto). Nykyään kisujen ehdoton lempilelu on vaaleansininen matonkuteenpätkä. Ihan tavallista, puuvillatrikoosta tehtyä matonkudetta. Se on molemmille kissoille ihan vastustamaton saalis, ja sitä on mukava pyydystää myös peittojen ja mattojen alta. Etenkin Miuku leikkii niin antaumuksella, että oikein itseäkin alkaa pelottaa. Tehokas peto!