Kissoilla on muutamia lempinukkumapaikkoja. Niistä parhaita tällä hetkellä ovat ompelemani pesä, pesukoneen päällinen, nojatuoli, kiipeilypuun alin taso, viikattu päiväpeittonivaska ja kirjoituspöydän jalkatila. Välillä kisut hylkäävät joitakin paikkoja vähäksi aikaa ja keksivät taas uusia. Koskakohan kiipeilypuun kaksi ylempää tasoa tulevat taas muotiin, ne olivat yhdessä vaiheessa kovin suosittuja. Miu tykkäsi joskus nukkua sängyn alla, siipan puolella, kun halusi olla rauhassa, mutta nyt se ei enää ole siellä viihtynyt. Pör puolestaan viihtyi ennen sohvalla.

Molemmat kissat ovat viime päivinä olleet tosi hellyydenkipeitä. Pörrikin tulee välillä jopa syliin tai sänkyyn viereemme, ja muulloinkin ottaa rapsutukset ja paijaukset vastaan erittäin mielellään. Aamuisin se tuntuu ilahtuvan minun heräämisestäni niin paljon, että tulee juosten puskemaan ja kiehnäämään. Ja monena aamuna se ryömii joko aamutakkini hihaan, villapaidan sisälle tai johonkin muuhun juuri ja juuri kissanmentävään koloon.

Miu tahtoo olla paljon sylissä, ja kehruu alkaa välittömästi kun sen nostaa syliin tai jo sitä ennen. Ja jos hidasjärkinen palvelijatar ymmärrä muuten sitä ottaa syliin, Miu maukuu vaativasti silmiin katsoen. Tai jos olen istumassa, se loikkaa syliin itse.

Kissat eivät pitkään aikaan ole oksentaneet karvapalloja, viimeksi tosiaankin joskus elokuussa. Ruokinta lienee sen suhteen kohdallaan. Kakassa sen sijaan tuntuu joskus olevan runsaastikin karvaa mukana, mutta hyvä vaan että tulee läpi. Tänä aamuna Pör alkoi hieman kakoa nojatuolissa maatessaan, ja lähti siitä heti hiekkalaatikolle, jossa saikin ökättyä karvapallon. Voiko kiltimpää ja hyvätapaisempaa kissaa ollakaan? Menee laatikolle oksentamaan. Pieni kollikulta. Yleensähän kissat kuulemma etsiytyvät sen kaikkein hankalimmin puhdistettavan maton päälle, kun oksennus on tulossa, ja koittavat vielä maksimoida pestävän pinta-alan kävelemällä oksentaessaan taaksepäin. Mutta meidän siisti kisu meni laatikolle.

Pienestä se minäkin saan ilon tuntemuksia.