Sain valmiiksi kissojen mökin. Talon runko on tehty 2 cm paksusta superlonpatjasta, ja se on päällystetty kankailla joka puolelta. Katto on eräänlainen tilkkutyö, lieneekö tuommoinen applikaatiotekniikkaa vai mitä. Siinä kului eniten aikaa. Ulkoseinän kangas on mielestäni aivan ihanaa verhokangasta, jota löysin kangaskaupasta. Mieleni tekisi hankkia sitä olohuoneen verhoiksikin, mutta täytyy ensin laskeskella ensi kuun budjetti ja katsoa sitten onko taaskaan mitään ylimääräistä. Mökki on sisältä ja pohjasta vuorattu sinisellä kankaalla. Tarkoituksena olisi vielä ommella pohjalle erillinen, ohut tyyny, jonka olemassaolo helpottaisi mökin siivousta ja tietysti tarjoaisi kissoille vielä kivamman lymypaikan. Tässä vielä kuva mökistä, sisältä pursuava turkki kuuluu Pörrille.
Mökin takana näkyy hieman toisestakin kissoille hommatusta viihdykkeestä, Catmax-kiipeilypuusta. Tällä hetkellä siitä ei ole hyvää kuvaa, mutta myöhemmin varmaankin on tulossa. Kiipeilypuu on olohuoneen ikkunan edessä, niin että kissoilla on hyvät näköalat Tampereen keskustaan. Siinä on lattiasta kattoon ylettyvä runko, jossa on kiinni pyöreä taso, laidallinen laiskanlinna sekä kaikkein ylimpänä pilvilinna. Pikantteina lisukkeina pari asekelmaa sekä tikapuuramppi, helpottamaan vanhenevien kissaherrojen kiipeilyä. Pör tykkää kovasti loikoilla laiskanlinnassa, tai välillä pyöreällä tasollakin, mutta pilvilinnaan se ei nähtävästi ole vielä rohjennut. Miu taas kävi jo sielläkin, kun matonkuteen kanssa leikkimällä sitä houkuttelimme tutustumaan puuhun. Kyllä Pörrikin varmaan jo pian menee uteliaisuutensa ajamana pilvilinnaan, kunhan puu alkaa tuoksua meidän kodiltamme eikä tehtaan liimalta.
Kissat ovat vaihteeksi olleet ihan terveinä. Pörrin aivastelu kesti noin viikon ja meni sitten itsestään ohi. Soitin eläinlääkärillekin, mutta sain neuvoksi vain seurata tilannetta, jos kissa on aivastelua lukuunottamatta normaali, syö ja juo normaalisti. Pör tuntuisi hieman saaneen lihaa luittensa ympärille, sillä silittäessä sen selkä ei tunnu enää niin kulmikkaalta ja luiselta kuin aluksi. Pitäisikin taas punnita molemmat kollit. Molempien turkitkin tuntuvat oikein hyviltä: Miun turkki on silkkisen liukas ja kiiltävänpehmeä, Pörrin puolestaan villavampi ja pehmoinen kuin sametti.
Jonakin päivänä viime viikolla kissat taas tappelivat roimasti. Olin keittiössä, kun kuulin olohuoneesta Pörrin hätäistä ulvontaa. Jätin askareeni kesken ja lähdin äkkiä olohuonetta kohti, matkalla huutaen ankaralla äänellä "Miuku", mutta Pör-paran ulvonta vain voimistui. Juuri kun sain näköyhteyden kissoihin, Pör pääsi lähtemään Miun purentaotteesta livohkaan. Minä kävellä tömistelin Miun perässä makuuhuoneeseen, samalla sitä toruen vihaisella äänellä. Miu näyttäisi kyllä tietävän, että toisen pureminen on kiellettyä, ja aina kiinni jäätyään se luikahtaa makuuhuoneeseen sängyn alle piiloon. Ikinä emme toki ole sitä rankaisseet muuten kuin jalkoja tömistellen "jahtaamalla" sen makuuhuoneeseen ja torumalla. Pör puolestaan pääsee kurmootuksen uhriksi jouduttuaan jommankumman kaksijalkaisen syliin siliteltäväksi, ja saa raksuja kämmeneltä syötettynä. Miullekaan ei kovin pitkään murjoteta, ja yleensä se pysyttelee piilossaan sängyn alla sen ajan.
Raksuista puheen ollen, ostin eläinkaupasta pienen pussin Advancen senior-raksuja, jotka tuntuisivat olevan molemmille kissoille kovasti mieleen. Myös Hill's:in Nature's Best -raksuja tuli ostettua, vaikka jotkut ihmiset niitä mollaavatkin, niihin käytettyjen kasvisten takia. Noh, kun raaka-aineluetteloa ja ravintosisältöä katsoo, niin eivät ne minusta niin kamalia ole kuin jossain puhutaan. Ainakin ne pesevät markettiruoat 10-0. Enkä anna niitä kovin usein, välillä vaan vaihtelun vuoksi.
Olen muuten huomannut, että kissat syövät raksuja paljon mielummin kämmeneltä kuin omasta kupistaan. Toinen konsti on laittaa muutamia raksuja lattialle tai matolle, josta kissan on ihan pakko siivota ne suuhunsa. Varsinkin Pör tykkää syödä raksut naispalvelijan kädeltä. Onkohan kyseessä sama ilmiö kuin palvelijan lapsuudessa, kun äidin voitelemat voileivät maistuivat niin hyviltä, ja itsetehdyt eivät ollenkaan samoilta, vaikka niissä oli ihan samat ainekset.
Pör on aina vain tullut rohkeammaksi ja tuttavallisemmaksi, mikä on sydäntä lämmittävä asia. Vieläkin sen hellyyskohtaukset ovat sen verran harvinaisia, että tuntuu kuin saisi lahjan, kun se tulee kiehnäämään ja puskemaan. Eilen se tuli jopa sänkyymme loikoilemaan, kun kävimme nukkumaan! Oikein hellyttävää. Miu puolestaan tulee noin 20 kertaa päivässä syliin kehräämään, ja suunnilleen yhtä usein se käy keittiössä syömässä muutaman raksun. Miukun syömis- ja sylittelyfrekvenssi on siis suurempi kuin Pörrin.
Kommentit