Parina iltana olimme muutamia tunteja poissa kotoa. Kotiin palatessamme saimme ihmetellä, miten on fyysisesti mahdollista, että noin 4- ja 5-kiloiset eläinkunnan edustajat voivat siirrellä melko painaviakin objekteja, kuten tuoleja ja paksujakin mattoja. Täällä oli selvästikin juostu. Ei tarvittu CSI:n tutkijoita paikalle selvittämään spurttien tarkempia syitä: Pörrin "palasia" (kuten siippani niitä nimittää) oli ympäri kämppää hirmu määriä. Palaset olivat siis kooltaan vaihtelevia, vaaleanruskeita karvatuppoja, ja niitä tavattiin etenkin kasaan juostujen mattojen lähistöltä.

Tulkintamme tapahtumille on lyhykäisyydessään seuraavanlainen: pitkäkarvainen ruskeatiikerivalkoinen kissa on - joko tarkoituksella tai tahattomasti - ylittänyt lyhytkarvaisen mustavalkoisen kissan ärsytyskynnyksen, mistä on seurannut kipakka takaa-ajo, joka on päättynyt ruskeatiikerivalkoisen kissan löylyttämiseen. Löylytystapahtumaa on saattanut säestää vaikeroinninkaltainen maumattelu ja/tai sähähdykset. Ei pystytä aukottomasti päättelemään, onko pahoinpitelyjä ollut vain yksi vai useampia. Todennäköisin syin epäiltynä ruskeatiikerikissa Pörrin pahoinpitelystä on mustavalkoinen Miuku. Epäilty on kuitenkin kuulustelujen jälkeen laskettu vapaalle tassulle, silminnäkijöiden puuttuessa.

Kotiin tullessamme (ja jäljet nähdessämme) molemmat kissat tulivat meitä eteiseen vastaan venytellen ja muutenkin raukean näköisinä, joten tapahtumat sijoittuvat hieman aikaisempaan iltaan. Huolestuttavaksi tämän tekee se, että löylytys toistui kahtena peräkkäisenä iltana. Toisaalta taas uhrissa ei näy mitään ruumiinvammoja, eivätkä uhri ja pahoinpitelijäksi epäilty näytä kantavan kaunaa toisilleen. Taitaa jäädä syytteet nostamatta tällä kertaa, mutta mikäli tapahtumat toistuvat, ja olemme paikalla, puutumme kyllä asiaan.

On muuten ollut kiva huomata, että kissa-blogin pitämisestä on monenlaista hyötyä. Tietysti se on suuri hyöty, että kaikki kiinnostuneet saavat seurata kissojen tekemiä kissuuksia kätevästi täältä käsin. Jos pitäisi jutella samat kuulumiset vaikka kymmenelle ihmiselle, niin pakostakin jäisi vähemmälle se määrä. Ja blogini ansioista kissojen entinen omistaja löysi minut! Siitä taas on paljon hyötyä mm. kisujen terveydentilaa koskevissa asioissa ja ihan niinkin arkisissa jutuissa kuin lempiruokien haarukointi ruoka-aine-avaruudesta. Onpa muuten käynyt vielä jännä sattumus: Miu ja Pör asuivat aluksi täällä Tampereella, mistä omistaja ne olosuhteiden pakosta vei Hämeenlinnaan Kattilaan melkein pariksi kuukaudeksi, ja mistä minä puolestani ne kävin hakemassa takaisin Tampereelle asumaan. Kissat palasivat juurilleen?

Pörrin historiastakin selvisi se ampumistapaus. Kuulemma oli viisivuotiaana mökillä ulkoillessaan saanut sorsastuskauden alussa haulikosta. Seurauksena murtunut takatassu sekä hauleja koko kissan mitalta. Kyllä pistää vihaksi se osa ihmiskunnasta, joka tuollaista tekee. Suoraan sanoen saan joskus päälle sellaisen berserkkiraivon, että korvissa soi... Joku saattaisi olla ihan todellisessa vaarassa. Onneksi omistaja huolehti kissan pääsystä hyviin hoitoihin, ja Pör tuli ihan kuntoon, mutta vieläkin sillä on hauleja kehossaan. Niitä olisi eläinlääkärin mukaan tuskallista poistaa, ja mikäli ne eivät sijaitse tärkeissä kohdissa, ei niistä ole paljoa haittaakaan. Yksi hauli on Pörrin päässä, vasemman korvan ja silmän välillä. Se on kova pahkura, pari milliä halkaisijaltaan, eikä Pör tunnu aristavan sitä kohtaa ollenkaan. Voi pientä raasua.

Välihuomautus: Miu kiipesi syliini kulkemalla näppäimistön päältä, ja siinä talsiessaan tuli laittaneeksi Bookmarkin tälle kirjoitusten lisäämissivulle. Kissa rohkaisee minua kirjoittamaan blogiin?

Kissojen syömisiä kun olen täällä ihmetellyt, niin jatketaan samaa linjaa edelleen. Eilen tarjosin epäuskoisesti kananliha-Shebaa kissoille, ajatellen että tuskinpa siitä piittaavat kun ankka-Shebaakin vain kävivät nuuhkaisemassa. Yllätys: molemmat kissat oikein hotkivat annoksensa loppuun, vaikka eivät kaiken järjen mukaan voineet tavallista nälkäisempiäkään olla. Tänään sitten hain hymysuin kaupasta kahdeksan purkkia kana-Shebaa, kun kerrankin löytyi ruoka, jota molemmat söivät mielellään. Kotiin tultuani annoin sitä heti koivissa kiehnääville kolleille, ja... Mitä kummaa? Pör lipoi annostaan hieman, ja käveli selkänahkaansa värisytellen pois. Miu nuuhkaisi ruokaansa, minkä jälkeen peitti sekä omansa että Pörrin kupin etutassuilla kuopimalla. *huoh*

Puhuin tätini - kokenut kissaihminen muuten - kanssa puhelimessa, ja hän lohdutti, että aina se ruoan peittäminen ei tarkoita, että ruoka olisi kissan mielestä paskaa. Toinen selitys voi olla yksinkertaisesti, että kissalla ei juuri silloin ole kova nälkä, ja se vaistomaisesti koittaa peittää ruoan varastoon myöhempiä aikoja varten. Tiikeritkin kuulemma tekevät joskus niin. Toki viidakossa tassulla kaapimisen tuloksena on varmaankin kasa maa-ainesta ruoan päällä, kun taas meidän keittiössämme muovimatto on ja pysyy edelleenkin siinä paikallaan. Tällöin kuopimisesta seuraa ainoastaan i) kissan mielenrauha, kun teki niinkuin vaistot sanoivat ii) ruokkijan loukkaantunut mieli, kun ei ymmärrä kissansa aivoituksia.

Vielä kun jatketaan näitä peittämisjuttuja... Miu kävi laatikolla tänään, isommalla hädällä, ja suoriuduttuaan se tuli puoliksi ulos laatikosta. Etutassut olivat jo lattian puolella, mutta kissan takaosa vielä hiekalla. Sitten siisti kissamme teki huolellisesti peittämisliikkeitä ETUtassuillaan, jonka jälkeen marssi pois. Niin jäi kakat peittämättä, mutta ilmeisesti kissa tunsi taas toimineensa vaistojensa varassa, kunnon kissa. Eipä tuosta haittaakaan ollut, mutta tätä naispalvelijaa touhu suuresti huvitti.