Parina
iltana olimme muutamia tunteja poissa kotoa. Kotiin palatessamme saimme
ihmetellä, miten on fyysisesti mahdollista, että noin 4- ja 5-kiloiset
eläinkunnan edustajat voivat siirrellä melko painaviakin objekteja,
kuten tuoleja ja paksujakin mattoja. Täällä oli selvästikin juostu. Ei
tarvittu CSI:n tutkijoita paikalle selvittämään spurttien tarkempia
syitä: Pörrin "palasia" (kuten siippani niitä nimittää) oli ympäri
kämppää hirmu määriä. Palaset olivat siis kooltaan vaihtelevia,
vaaleanruskeita karvatuppoja, ja niitä tavattiin etenkin kasaan
juostujen mattojen lähistöltä.
Tulkintamme tapahtumille on
lyhykäisyydessään seuraavanlainen: pitkäkarvainen
ruskeatiikerivalkoinen kissa on - joko tarkoituksella tai tahattomasti
- ylittänyt lyhytkarvaisen mustavalkoisen kissan ärsytyskynnyksen,
mistä on seurannut kipakka takaa-ajo, joka on päättynyt
ruskeatiikerivalkoisen kissan löylyttämiseen. Löylytystapahtumaa on
saattanut säestää vaikeroinninkaltainen maumattelu ja/tai sähähdykset.
Ei pystytä aukottomasti päättelemään, onko pahoinpitelyjä ollut vain
yksi vai useampia. Todennäköisin syin epäiltynä ruskeatiikerikissa
Pörrin pahoinpitelystä on mustavalkoinen Miuku. Epäilty on kuitenkin
kuulustelujen jälkeen laskettu vapaalle tassulle, silminnäkijöiden
puuttuessa.
Kotiin tullessamme (ja jäljet nähdessämme)
molemmat kissat tulivat meitä eteiseen vastaan venytellen ja muutenkin
raukean näköisinä, joten tapahtumat sijoittuvat hieman aikaisempaan
iltaan. Huolestuttavaksi tämän tekee se, että löylytys toistui kahtena
peräkkäisenä iltana. Toisaalta taas uhrissa ei näy mitään
ruumiinvammoja, eivätkä uhri ja pahoinpitelijäksi epäilty näytä
kantavan kaunaa toisilleen. Taitaa jäädä syytteet nostamatta tällä
kertaa, mutta mikäli tapahtumat toistuvat, ja olemme paikalla, puutumme
kyllä asiaan.
On muuten ollut kiva huomata, että
kissa-blogin pitämisestä on monenlaista hyötyä. Tietysti se on suuri
hyöty, että kaikki kiinnostuneet saavat seurata kissojen tekemiä
kissuuksia kätevästi täältä käsin. Jos pitäisi jutella samat kuulumiset
vaikka kymmenelle ihmiselle, niin pakostakin jäisi vähemmälle se määrä.
Ja blogini ansioista kissojen entinen omistaja löysi minut! Siitä taas
on paljon hyötyä mm. kisujen terveydentilaa koskevissa asioissa ja ihan
niinkin arkisissa jutuissa kuin lempiruokien haarukointi
ruoka-aine-avaruudesta. Onpa muuten käynyt vielä jännä sattumus: Miu ja
Pör asuivat aluksi täällä Tampereella, mistä omistaja ne olosuhteiden
pakosta vei Hämeenlinnaan Kattilaan melkein pariksi kuukaudeksi, ja
mistä minä puolestani ne kävin hakemassa takaisin Tampereelle asumaan.
Kissat palasivat juurilleen?
Pörrin historiastakin selvisi se
ampumistapaus. Kuulemma oli viisivuotiaana mökillä ulkoillessaan saanut
sorsastuskauden alussa haulikosta. Seurauksena murtunut takatassu sekä
hauleja koko kissan mitalta. Kyllä pistää vihaksi se osa ihmiskunnasta,
joka tuollaista tekee. Suoraan sanoen saan joskus päälle sellaisen
berserkkiraivon, että korvissa soi... Joku saattaisi olla ihan
todellisessa vaarassa. Onneksi omistaja huolehti kissan pääsystä hyviin
hoitoihin, ja Pör tuli ihan kuntoon, mutta vieläkin sillä on hauleja
kehossaan. Niitä olisi eläinlääkärin mukaan tuskallista poistaa, ja
mikäli ne eivät sijaitse tärkeissä kohdissa, ei niistä ole paljoa
haittaakaan. Yksi hauli on Pörrin päässä, vasemman korvan ja silmän
välillä. Se on kova pahkura, pari milliä halkaisijaltaan, eikä Pör
tunnu aristavan sitä kohtaa ollenkaan. Voi pientä raasua.
Välihuomautus: Miu kiipesi syliini kulkemalla näppäimistön päältä, ja siinä talsiessaan tuli laittaneeksi Bookmarkin tälle kirjoitusten lisäämissivulle. Kissa rohkaisee minua kirjoittamaan blogiin?
Kissojen syömisiä kun olen täällä ihmetellyt, niin jatketaan samaa
linjaa edelleen. Eilen tarjosin epäuskoisesti kananliha-Shebaa
kissoille, ajatellen että tuskinpa siitä piittaavat kun ankka-Shebaakin
vain kävivät nuuhkaisemassa. Yllätys: molemmat kissat oikein hotkivat
annoksensa loppuun, vaikka eivät kaiken järjen mukaan voineet
tavallista nälkäisempiäkään olla. Tänään sitten hain hymysuin kaupasta
kahdeksan purkkia kana-Shebaa, kun kerrankin löytyi ruoka, jota
molemmat söivät mielellään. Kotiin tultuani annoin sitä heti koivissa
kiehnääville kolleille, ja... Mitä kummaa? Pör lipoi annostaan hieman,
ja käveli selkänahkaansa värisytellen pois. Miu nuuhkaisi ruokaansa,
minkä jälkeen peitti sekä omansa että Pörrin kupin etutassuilla
kuopimalla. *huoh*
Puhuin tätini - kokenut kissaihminen
muuten - kanssa puhelimessa, ja hän lohdutti, että aina se ruoan
peittäminen ei tarkoita, että ruoka olisi kissan mielestä paskaa.
Toinen selitys voi olla yksinkertaisesti, että kissalla ei juuri
silloin ole kova nälkä, ja se vaistomaisesti koittaa peittää ruoan
varastoon myöhempiä aikoja varten. Tiikeritkin kuulemma tekevät joskus
niin. Toki viidakossa tassulla kaapimisen tuloksena on varmaankin kasa
maa-ainesta ruoan päällä, kun taas meidän keittiössämme muovimatto on
ja pysyy edelleenkin siinä paikallaan. Tällöin kuopimisesta seuraa
ainoastaan i) kissan mielenrauha, kun teki niinkuin vaistot sanoivat
ii) ruokkijan loukkaantunut mieli, kun ei ymmärrä kissansa aivoituksia.
Vielä kun jatketaan näitä peittämisjuttuja... Miu kävi laatikolla
tänään, isommalla hädällä, ja suoriuduttuaan se tuli puoliksi ulos
laatikosta. Etutassut olivat jo lattian puolella, mutta kissan takaosa
vielä hiekalla. Sitten siisti kissamme teki huolellisesti
peittämisliikkeitä ETUtassuillaan, jonka jälkeen marssi pois. Niin jäi
kakat peittämättä, mutta ilmeisesti kissa tunsi taas toimineensa
vaistojensa varassa, kunnon kissa. Eipä tuosta haittaakaan ollut, mutta
tätä naispalvelijaa touhu suuresti huvitti.
sunnuntai, 3. heinäkuu 2005
Kommentit