Jo kohta viikon ovat hellesäät jatkuneet. Meillä on tuskallisen kuuma sisällä, siinä 31 - 32 °C. Eilen saatiin täällä Tampereella sadetta niskaan, kova ukkonen meni tästä eteläänpäin. Salamoi, jyrähteli ja satoi rankasti, mutta siitä kissat eivät näyttäneet paljoakaan hermoilevan. Menivät katselemaan sateen ropinaa ikkunoihin. Mutta sitten alkoikin tulla rakeita Ja vieläpä hirmuisen isoja! Keskikoinen rae oli siinä 1,5 - 2 cm halkaisijaltaan, ja isompiakin oli joukossa. Eipä ollut tämä kissanpalvelija vielä ikinä nähnyt noin paljon rakeita kerralla! Niitä oli maa valkoisenaan, asfaltoiduille teille vesi ja rakeet muodostivat virtoja. Tässä yksi kuvakin parvekkeelta otettuna:

5129.jpg

Kissat pelkäsivät tai ainakin kammoksuivat rakeiden aiheuttamaa kovaa ääntä. Onneksi olimme kummatkin kotona, niin molemmat kissat pääsivät pahimman raesateen ajaksi syliin, ja saivat paijauksia. Sitten kun pahin metakka vähän laantui, siippa meni ottamaan valokuvia, joista tuo ylläoleva on yksi esimerkki.

Kissojen ruokailusta sen verran, että seitin lisäksi katkaravut ovat kelvanneet niin hyvin, että onneksi eivät syöneet posliinikuppejakin siinä samalla. Sen sijaan kevyesti keitetty kana ei kelvannut, vaikka sen annettiin olla ainoana ruokana vähän aikaa, ja koitin houkutella Pörriä syömään sitä kinkkusiivun avulla (Miulle ei kelpaa kinkku, Pör taas söisi sitä mielellään, mutta usein ei voi antaa sen suolaisuuden tähden). Tänään on haettu kaupasta taas kissanruokia, mm. muutama silakkafile kokeeksi. Saa nähdä kuinka maittaa.

Kävimme taas vaa'alla kissojen kanssa. Pör painoi ihan samat 4,2 kg kuin viime viikollakin, mutta Miu 5,1 kg ollen siis 200 g edellisviikkoa köykäisempi. Osa vaihtelusta voi selittyä yksinkertaisesti vaa'an huonoudella: seisoma-asennolla on aika paljonkin merkitystä punnitustuloksiin. Miuku on viime päivinä syönyt enimmäkseen kosteaa ruokaa eikä paljoakaan kuivamuroja, eikä ehkä ole juonut niin paljon vettä? Molemmat ovat kylläkin pissanneet ihan normaalisti, ja niillä on useita vesikippoja, että en usko nestehukan uhkaavan kumpaakaan kollia, vaikka onkin kuuma ilma.